Joskus -  kun vain on aikaa - on ihana rentoutua ruuanlaiton parissa. Perheessäämme on allergioita, joten joudun soveltamaan välillä ruokaohjaita. En myöskään ole mikään synnynnäinen kokki, joten joskus ruuista tulee hyvä ja joskus vähemmän hyviä. Mutta hengissä ollaan toistaiseksi ja se kai on pääasia. Vaikkakin sen vähemmän hyvän ruuan syöminen on joskus vaikeaa.

Toivottavasti sivuistani on iloa muillekin. En aio laittaa tänne niitä mauttomia ruokiani, joten näitä voi siis ihan rohkeasti kokeilla.

Ostoslistalle:

1 iso  munakoiso

Jauhelihakastiketta varten
1           sipuli
3           valkosipulinkynttä
400 g    jauhelihaa
1     prk tomaattimurskaa
1     dl   valkoviiniä
oliiviöljyä
mustapippuria rouheena
suolaa
oreganoa

Valkokastiketta varten
5      rkl maissijauhoja
5      dl  maitoa tai soijajuomaa
oliiviöljyä
mustapippuria rouheena
suolaa
muskottipähkinää
parmesan juustoa tai soijajuustoa

Valmistus

1. Jauhelihakastike

  • silppua sipuli ja valkosipuli, ruskista oliiviöljyssä
  • lisää jauhliha ja ruskista
  • lisää tomaattimurska
  • lisää valkoviini
  • lisää mausteet
  • anna kypsyä miedolla lämmöllä n. 30 minuuttia eli noin sen ajan kun valmistelet muut
2. Munakoiso

  • laita uuni päälle 225 asteeseen
  • pese munakoiso
  • tee n. 1,5 cm siivuja, joko pitkittäin tai poikittain (itse suosin poikittain)
  • levitä uunipellille
  • sivele niihin oliiviöljyä ja suolaa
  • paahda uunissa n. 15 minuuttia
3. Valkokastike

  • laita kattilaan oliiviöljyä
  • lisää jauhot
  • ruskista kevyesti (sekoita lastalla koko ajan)
  • lisää joukkoon maito / soijajuoma pieni annos kerrallaan ja sekoittaen koko ajan
  • lisää mausteet (muskottipähkinää kannattaa laittaa varovasti, ehkä n. vajaa 1/4 osa teelusikallista - se kannattaa raastaa siivilän avulla)
  • lisää juusto raasteena (tätä voi laittaa maun mukaan, aloita laittamalla n. 75g)
  • sekoita hetki, jotta juusto sulaa kastikkeeseen ja kastike on sileää
Ennen kuin alat valmistaa vuokaa, kannattaa maistaa kastikkeet, jotta niistä löytyy makua, ja tarvittaessa voi mausteita lisätä.
.
Ota paahtuneet munakoisosiivut uunista. Lado puolet niistä oliiviöljyllä voideltuun uunivuokaan. Kaada päälle puolet jauhelihakastikkeesta ja sen jälkeen puolet valkokastikkeesta. Toista ladonta: munakoisosiivut, jauhalihakastike, valkokastike. Jos munakoisosiivut eivät riitä kahteen kerrokseen, laita ne kaikki vuokaan alimmaiseksi, kaikki jauhalihakastike niiden päälle ja sitten kaikki valkokastike päällimmäiseksi. Päälle voi raastaa vielä hieman parmesanjuustoa.
Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 50 minuuttia.


Mainos